Joskus ajattelen, että syntymäajassani
on mennyt jotain pieleen.
Olen heinäkuun lapsia, mutta
talvi on minun vuodenaikani.
Kun puhdas valkoinen lumi
peittää maan, jokin minussa
asettuu paikoilleen.
Syvä, lohdullinen rauha.
Parhaimmillaan talvi-iltojen
hiljaisuus ja lempeä pimeys.
Niinkuin tänään.
Lunta satelee hiljalleen.
Kuin pehmeä valkoinen
verho laskeutusi kohti
maan pintaa.
Vaimeat äänet.
Omine aikoineen
henkäilevä talvinen tuuli.
Että on ihmisen hyvä olla.
Ja koiran.
Koiravanhuksen, joka jaksaa
ihmetellä ja ihastella muuttuvaa
maisemaa ja ihania hajuja lumen alta.
Ollaan onnelliset kaverukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti