Jäähyväiset.

Ota hänet vastaan.
Tuuli hiljaa puhaltaa.
Ota hänet vastaan.
Virta kantaa kulkijaa.
Ota hänet vastaan
rantaan suuren rauhan maan.
Ota hänet vastaan
kotisatamaan.
                     Anna-Mari Kaskinen

Iltakävelyllä.

Koirakaveri vie minut päivittäin ulos.
Kiitos siitä!

Usein käymme iltalenkillä vasta pimeän tullen.
Vaikka asumme kaupunkialueella,
on kotikatu ja lähistö hiljaista seutua,
kulkijoita tulee harvakseltaan vastaan.

Tänä iltana kuulimme pimeydestä
vielä etelään matkaajien ääniä.
Sinisenmustalla taivaalla näkyi
kaksi tähdenlentoa.
Järvi huokaili levollisena,
sekin vielä vapaudesta nauttien.

Tuulen puhaltamat, pakkasen kuivaamat
puiden lehdet rapisivat mukavasti jaloissa,
katuvalot saivat ne loistamaan
syksyn keltaisina ja oransseina.

Yhtään ihmistä emme tavanneet.
Emmekä muitakaan otuksia.
Pakkasen kirpeys punasi posket
ja hiljaisuus tyynnytti ihmisen mielen.

Nyt on hyvä asettua levolle.


 

Omassa olossa. Omana itsenä.

Ja taas ollaan sunnuntaissa.
Tunteidentäyteinen viikko takana.
Uusi edessä.

Hyvä on ollut huomata kuinka ne muuttuvat,
tunteet.

Kun uskaltautuu avautumaan sille,
mitä itsessä elää, saa myös
mahdollisuuden mennä eteenpäin.

Kokemukset jäsentyvät,
saavat uusia merkityksiä.
Taakat kevenevät.
On helpompi olla.

On hyvä olla oma itsensä.
Elää rauhassa omaa,
omannäköistä elämää.
 

Surun ja luopumisen päivä. Päivä elämää.

Eilen oli raskas päivä. Surun päivä.
Luopumisen ja ikävän.
Surun ehkä myös jostain, mitä ei ollut.
Surun siitä, mitä ei enää tule.
Tyhjyys, voimattomuus.

Rinnalla tietoisuus elämästä.
Siitä, että elämä jatkuu.
Elämään kuuluu kaikki.
Odotus, syntymä, ilot ja surut.
Kuolema. Muistot. Sanomatta jääneet sanat.

Lähellä toinen. Kullakin oma surunsa.
Rinnalla rauha. Tieto siitä, että enää kipua ei ole.

Talitintillä on kovasti asiaa,
hyppii tuossa ikkunalaudalla.
Uusi päivä, se sanoo. Niinpä.

Elämän koko kirjo. Tässä.